/ meikinpohjustus

Rakkautta ilmassa! Tästä syystä hurahdimme meikinpohjustajiin, joita hetki sitten inhosimme

Usein käy niin, että innostumme jostain tuotteesta samaan aikaan täysin toisistamme tietämättä. Niin kävi nytkin.

Olemme testailleet kuluvan vuoden aikana erilaisia meikinpohjustustuotteita. Aikaisemmin olimme sitä mieltä (ja tästä olemme joskus keskustelleetkin), että laadukas meikkivoide ei pohjustajia kaipaa. Pohjustajissa tökki sekin, että monet niistä tuntuivat olevan täyttä silikonia. Ne kyllä tasoittivat ihon barbienukkemaisen siloiseksi, mutta ajatus muovilla pinnoitetusta naamasta tuntui vastenmieliseltä.

Uudelleen virinneeseen innostukseemme on syynä viime vuosina jyllännyt iho- ja pohjameikkibuumi. Sen myötä myös pohjustajat ovat tehneet uuden tulemisen.
Niiden ensisijainen tehtävä on saada meikki levittymään ja kestämään mahdollisimman hyvin. Tämän lisäksi uusissa tulokkaissa on erikoisominaisuuksia joka lähtöön. Voit siis valita, haluatko iholle hehkua, mattapintaa, värisävyn tasoitusta tai silotusta. Ja vinkki! Jos kaipaat ultraluonnollista ihon kaunistusta, skippaa meikkivoide kokonaan ja valitse hennosti sävytetty pohjustaja.

Ja muuten! Hyvä pohjustaja nostaa vähän heikommankin meikkivoiteen ihan uudelle tasolle.

Jos oma luottopeluri on vielä löytymättä, tässä muutama kiinnostava bongaus.

Supersiloittaja

Joe Blascon Face Primer -meikinpohjustusgeeli, 49,20 €. Vegaaninen.

Lupaus: Antaa iholle silkkisen sileän, tasaisen pinnan. Häivyttää juonteet sekä pienet virheet ja saa kasvot hehkumaan. Kevyen koostumuksen ansiosta tuote on helppo levittää iholle tasaisesti. Sen voi myös sekoittaa meikkivoiteen. Hoitava koostumus lukitsee kosteuden iholle ja suojaa ulkoisilta ärsykkeiltä.
Kokemus: Väritön, kuiva geeli levittyy pehmeästi ja jättää iholle t-o-d-e-l-l-a siloisen ja hieman liukkaan pinnan, jolle meikki asettuu vaivatta. Tekee ihosta tasaisen näköisen, mutta varsinaista hehkuttavaa vaikutusta emme havainneet. Passeli, perinteisten meikinpohjustajien oloinen perusprimeri. Tuoksuton.

Sävytetty ja samettinen

Lumenen Nordic Chic CC Color Correcting Primer -pohjustusvoide, 12,90 €. Vegaaninen.

Lupaus: Neutraloi ihon värin epätasaisuutta ja häivyttää pieniä virheitä ja juonteita. Antaa välitöntä hehkua saa meikin kestämään koko päivän. Lopputuloksena tasaisen värinen, sileä ja säteilevä iho.
Kokemus: Beessin sävyinen voide tekee iholle pehmoisen, samettisen tuntuisen pinnan. Hento, miellyttävä tuoksu. Voide saa ihon näyttämään siltä, kuin siihen olisi sipaistu hyvin kevyellä kävellä meikkivoidetta ja puuteria.

Hyytelökoostumus

NYXin Bare With Me Hydrating Jelly Primer -pohjustustuote, 19,50 €. Vegaaninen.

Lupaus: Geelimäinen pohjustustuote kosteuttaa ihoa ja häivyttää huokosia antaen raikkaan hehkun. Vesipohjainen koostumus luo tasaisen pohjan meikin levitykseen.
Kokemus: Koostumus on kuin tutisevaa amerikkalaista jälkiruokahyytelöä. Annostelu on hieman konstikasta, sillä hyytelöä tulee helposti kaapaisseeksi liikaa. Parempi konsti on töpöttää sormella pohjustajan pintaa, jolloin sormeen tarttuu sopiva määrä geeliä. Jättää iholle raikkaan, kosteutetun tunnun. Lopputulos on kuulas muttei huikean valonhohtoinen. Tuoksu erittäin mieto.

Pientä liftausta

By Railin Pro Glow Primer -pohjustustuote, 29 €. Vegaaninen.

Lupaus: Silkkimäinen koostumus siloittaa ihon pintaa ja varmistaa meikin pitkäkestoisuuden. Hyaluronihappo yhdistettynä luonnolliseen riisitärkkelykseen täyteläistää juonteita sekä tekee pohjan tasaiseksi ja silkkimäiseksi.
Kokemus: Läpinäkyvä geeli muuttuu iholle levitettäessä vesimäisen juoksevaksi, joten hyvin pieni määrä riittää. Kasvoille jää todella raikas fiilis ja ja napakka tuntu. Tasoittaa ihoa kauniisti ja tuoksuu freesin kukkaiselle. Uusi suosikkimme!

Helmiäishohtoa

Sensain Glowing Base SPF 10 -meikinpohjustusvoide, 50,90 €.

Lupaus: Helmiäispigmenttejä sisältävä valoa heijastava pohjustustuote korjaa ja tasoittaa ihon sävyä antaen sille terveen hehkun. Kosteuttava koostumus pitää meikin raikkaan näköisenä.
Kokemus: Todella monikäyttöinen! Käytä yksinään, meikkivoiteen alla tai siihen sekoitettuna. Tässä on juuri oikeanlainen, upea hohto – pienen pienet hippuset saavat ihon näyttämään säteilevältä, mutta mautonta discopalloefektiä ei tarvitse pelätä. Unelman ohut, helposti levittyvä koostumus. Muista ravistaa hyvin. Luottolempparimme!

Muut tuotteet paitsi Lumene ja Sensai saatu.

Lue myös:

Kymmenen kovinta! Valitsimme vuoden 2019 parhaat kosmetiikkatuotteet

Suuri sivellinspektaakkeli! Mukana meikkisiveltimien klassikot, parhaat uutuudet ja varoitus huoltovinkistä, jota moni tyrkyttää

Oman kynnen vahvistus acrygeelillä - vihdoin kestävät rakennekynnet!