/ ihonhoito

Kolme tapaa feikata päivetys turvallisesti + kätevät kesätuotteet

Tämä postaus tulisi aloittaa paasauksella UV-säteilyn vaaroista, mutta koska uskon ja toivon että asia on jo kaikkien tiedossa, menen suoraan asiaan. Fakta on, että auringolta täytyy suojautua, mutta kieltämättä myös väriä saanut iho näytää hyvältä. Nämä kaksi on helppo yhdistää ilman auringonoton riskejä, kun ottaa käyttöön näppärät monitoimituotteet ja muutaman kikan.

Olen grillannut itseäni täysin estoitta koko 80-luvun ja vielä pitkään 90-luvullekin niin, että hirvittää - ja hävettää. En usko, että KUKAAN muu on rusketushulluudessaan mennyt esimerkiksi Hawajilla tiedustelemaan hotellin respasta puolipilvisenä päivänä, löytyiskö saarelta solariumia. Tai hankkinut kotiinsa pöytäsolariumin, jolla ehti näppärästi ottaa vartin session vaikka aamulla ennen koulun alkua. Ja nämä siis ylettömän, "normaalin" aurinkoaltistuksen lisäksi. Tästä syystä ruskettamiskiintiöni on täynnä (lue: pigmenttilaikkuja ja paljon iholuomia) ja yritän varjella mitä varjeltavissa on. Nykyään suojakerroin on voiteissani itsestäänselvyys ja väri tulee purkista. Suosittelen lämpimästi samaa ihan kaikille!

Tässä tämän hetken suosikkituotteeni ja keinot harmittoman valepäivetyksen aikaansaamiseksi:

1. Väri ja suoja samassa

Mossan sävytetyllä 365 Day Defence SPF 30 -mineraaliaurinkosuojalla olen mennyt koko kesän kotipäiviä lukuunottamatta. Laitan alle seerumin ja silmänympärysvoiteen, mutta muuten tässä on kaikki tarvittava: suojakerroin, sävy ja hoito. Voide hellii ihoa tyrni- ja vadelmauutteen sekä hyaluronihapon avulla, 20,50 e.

2. Sävygeeliä suojavoiteeseen

Kun lähden hameessa ulos, sekoitan Aussien Bronze Body -ruskettajaa ja aurinkovoidetta keskenään ja levitän sääriin. Vinkkinä niille, jotka eivät kestä itseruskettajien tuoksua! Sävyn tummuutta on helppo säädellä ja värin pestä pois suihkussa. Tuote toimii vartalon lisäksi kivasti kasvoillakin, 39 e.

3. Itseruskettava + aurinkovoide

Toimenpiteeni ennen lomaa: kuorintaa, kosteutta ja itseruskettajaa. Kun iho näyttää jo valmiiksi päivettyneeltä, lomamoodiin pääsee heti (vaikka sataisi) ja aurinkoisina päivinä lisään vain suojavoiteen iholle. Pulpe de Vien Soin Autobronzant Hydratant -kosteuttavan asteittain ruskettavan kasvovoiteen sisältämä antioksidanttinen porkkana tuo iholle hehkua, 13,10 e.
Nivean kiinteyttävä ja kosteuttava Q10 Firming + Bronze Body Lotion -asteittain sävyttävä vartalovoide käy after sunista ja auttaa ylläpitämään rusketusta syventämällä väriä pikkuhiljaa. Voiteessa on mukavan kevyt koostumus ja raikas kukkaistuoksu - itseruskettajan pistävästä tuoksusta ei ole tietoakaan! Hinta 7,50 e.

Tuotteet on saatu. Aussie on vegaaninen.

Lue myös:

Probioottituotteet pelastivat karrelle kärähtäneen ihon - hittiraaka-aine tepsii moneen ihopulmaa. Katso kuvat!

Seerumi on ihonhoiden ihmeidentekijä! Testissä tehoboosterit eri tarpeisiin

Seitsemän syytä, miksi kaappini pursuaa kasvosuihkeita